Siirry sisältöön

Ylioppilaselämää ja kulttuurimurroksia

Väitöskirjan viimeistelyvaiheessa aloin valmistella Helsingin Yliopiston Karjalaisen osakunnan historiaa. Osakunta etsi satavuotishistoriansa kirjoittajaa, sillä työtä aloittaneen eläkeläistohtorin voimat olivat ehtyneet. Osakunnan inspehtori, virustutkija ja akatemiaprofessori Dennis Bamford otti yhteyttä alkuperäisen kirjoittajan vastaväittäjään Toivo Nygårdiin, joka kysyi kiinnostustani asiaan. Pohjoiskarjalaisena osakunnan opiskelijoihin oli helppo samastua ja palkkaa oli luvassa. Tehtäväksi rajautui osakunnan sodanjälkeinen historia, sillä varhaisemman osuuden kirjoitti loppuun osakunnan seniori, professori Veijo Saloheimo. Linnan juhlien vieraanakin sotaveteraanina nähty Veijo oli ollut vuosikymmeniä Ruotsin vallan ajan itäsuomalaisen asutushistorian väsymätön tutkija ja tohmajärveläisenä naapuripitäjästä kotoisin. Historiatoimikunnan puheenjohtaja oli Pirkko K. Koskinen (1932 – 2012), entinen osakunnan inspehtori ja suorapuheisena eduskunnan oikeusasiamiehenä julkisuudesta tunnettu vahva persoonallisuus. Pirkko K:n tavaramerkki olivat ruskeat More-savukkeet. Kokouspaikka piti mielellään valita sen mukaan, että ravintolassa polttaminen oli sisällä vielä sallittua. Historiatoimikunnan puheenjohtaja ymmärsi kriittisen historiantutkimuksen vaatimukset ja hänen kanssaan tuli hyvin toimeen suoralla ja suorasanaisella yhteydenpidolla.

Pienen opiskelijakorporaation historian kirjoittaminen ei vaikuta kummoiselta meriitiltä, mutta osakuntien historiankirjoittamisella on pitkä traditio ja niillä on väitelty useamman kerran. Ajatus menee tyyliin ”mitä ylioppilaat tänään, sitä yhteiskunta huomenna”. Ajan henki ja yhteiskunnan nopeatkin murrokset näkyvät kirkkaimmin vaikutteille alttiiden nuorten opiskelijoiden aatteissa ja aktiviteeteissa. Ennen 1960-luvun loppupuolen opiskelijaelämän politisoitumisen aiheuttamaa asemanmenetystä osakunnat olivat yhteiskunnan eliittiasemiin ajavien nuorten merkittävä harjoittelukenttä. Monia myöhemmiltä uriltaan tuttuja nimiä elämän eri alueilta oli aloittanut vaikuttamisensa osakunta-aktiivina. Osakuntien viimeisen kulta-ajan, 1960-luvun puolivälin, sukupolvea Karjalaisessa osakunnassa olivat SMP:ssä värikkään uran ministeriksi asti tehnyt Urpo ”Upa” Leppänen (1944 – 2010), ortodoksisena verkostopiispa Ambrosiuksena myöhemmin tunnettu Risto Jääskeläinen, kansliapäällikkö Heikki S. von Hertzen ja KOP:n ylimpään johtoon 1980-90-luvun villeimpinä pankkivuosina kuulunut varatuomari Pentti Rissanen. Vanhemmissa senioreissa oli vaikuttavia kulttuuripersoonallisuuksia. Osakunnan radikaalien vuosien sovittelevana inspehtorina muistettu Sakari Timonen (1915 – 2016) oli alallaan hyvin arvostettu gynekologi ja professori, jota kävin haastattelemassa hänen ja puoliso Lea Timosen kotona Kulosaaressa. Isäntäväki ehdotti panemista tupakaksi, sillä ”eihän sillä tässä iässä enää merkitystä ole”.

Historiateokset julkaistiin osakunnan satavuotisjuhlissa helmikuussa 2005, joihin sovittelin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran frakkia. Kuolemanvakavaa ei karjalaisten juhlissa ollut. Eräässä tilaisuudessa pöytäseurana olleella osakunnan seniorilla, arkkiatri Risto Pelkosella oli ”kunniamerkkinä” lääkeruisku rinnuksissa. Pohjois-Karjalan epävirallinen maakuntalaulu, Gösta Sundquistin ”Pohjois-Karjala” nosti pääjuhlan tunnelmaa.i

iMatikainen, Olli, Akateemisia kansalaisia ja maakunnan toivoja. Helsingin yliopiston Karjalainen Osakunta 1944 – 2004. Keuruu 2005 (273 s.) Arv: Jouko Kokkonen (Karjalainen 17.6.2005); Matikainen, Olli, "Academic Citizen" and Transition of Society in Finland 1945 - 1970. Student Corporation Karjalainen Osakunta as a Case Study. Ennen ja nyt 2005: 2. http://www.ennenjanyt.net/2005_2/matikainen.html

Väitöskirjasta osakuntahistoria erosi kirjoitustehtävänä lähinnä siinä, että lähihistoriassa käsitellään muistissa olleita tapahtumia ja tutkija on tekemisissä elävien ihmisten kanssa. Opin, että nykyhistoriaan ulottuvissa tilaustöissä joskus uhkaavia ristiriitoja aikalaisten (”olinhan siinä minäkin”) näkemysten ja kirjoittajan välillä kannattaa torjua etukäteen avoimella keskustelulla, vetämällä kaikki kiinnostuneet yhteisen historian äärelle ja tarvittaessa omatkin näkemykset kyseenalaistamalla. Suurempia ristiriitoja historiakuvan rakentamisessa ei lopulta ilmennyt toimikunnan tai seniorien kanssa, vaikka osakunnan historiassa oli omat kiistanalaiset vaiheensa vasemmistoradikalismin kausineen. Teknisesti kirjan taittoi kasaan osakunnan aktiivi, monilahjakas fyysikko ja taloustieteilijä Olavi (myöh. Alia) Dannenberg. Lopputulos oli mukiinmenevä ja teksti jälkeenpäin arvioituna riittävän kuranttia, vaikka tietty harjoittelukappaleen maku tutkijan työstä edelleen näkyi. Vertaisarviointia kirjalle ei kyselty, mutta uteliaisuuttani pyysin käsikirjoituksesta arviota professori Matti Klingeltä. Hän ystävällisesti toivoi käsikirjoitukseen enemmän yliopisto- ja professorisukujen aatteellista erittelyä. Arvasin odottaa tämän suuntaista palautetta: Klinge on myöhemmissä muistelmissaan tuonut esiin kriittisen suhtautumisena sellaista sosiaalihistoriallista tutkimusotetta kohtaan, jota epäilemättä edustin. Julkaisutilaisuuteen Klinge saapui ja kohteliaasti kiitti kutsun saapuneen, vaikka ”olin sinua arvostellut”.

Vuonna 2005 täysiä vuosia juhli Karjalaisen osakunnan ohella Savolainen osakunta, jonka historian kirjoitti liikuntahistorioitsijana tunnettu entinen osakuntalainen Jouko Kokkonen. Joukon kanssa olimme samoilla apajilla uudestaan, kun Ylioppilaskunta kirjoitutti Uuden ylioppilastalon satavuotishistorian. Kirjoitin teokseen verraten perinteisen tekstin talon rakennusvaiheista: historioitsijakollegoista Joukolla ja Jouni Yrjänällä oli kirjassa laajemmat osuudet. Uuden ylioppilastalon historia jäi mieleen mukavana kokemuksena ja hyvin toimitettuna kirjahankkeena, johon HYY ja kustantaja Gaudeamus silloisen johtajansa Tuomas Sepän myötävaikutuksella panostivat. Julkaistujen päiväkirjojensa perusteella lopputulos kelpasi myös Matti Klingelle.i

iMatikainen, Olli, Miljoonafääri. Ylioppilaat rakentajina 1906 – 1911. Teoksessa: Eerola, Jari (toim.), Uusi Ylioppilastalo 100 vuotta Helsingin sydämessä. Helsinki 2010.

Heikki Wariksen ja Martti Ruudun Savo-karjalaisen osakunnan historia (1939) oli pitkään osakuntahistorioiden standardi. Osakuntahistorioiden ytimessä oli Heikki Wariksen malli ylioppilaiden sosiaalisen taustan ja liikkuvuuden tutkimisesta. Sosiologiassa sosiaalisen liikkuvuuden tutkiminen on erikoistunut, matematisoitunut ja laajoihin tilastollisiin aineistoihin perustuva tutkimusala, mutta mikrotasolla yksinkertaisella ristiintaulukoinnilla voi saada merkitseviä tuloksia. Sosiaalinen liikkuvuus yli luokkarajojen ja lahjakkuuspotentiaalin saaminen käyttöön alemmista sosiaaliryhmistä on ollut suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen yksi tärkeimmistä edellytyksistä. Kaarlo Wirilanderin tärkeässä teoksessa Suomen säätyläistöstä 1700- 1800-luvulla (1974) puhutaan säätyläissaumasta, jonka saattoi ylittää koulutuksen avulla. Sosiaalinen nousu oli suomalaisessa luokkajärjestelmässä mahdollista, vaikka tavallisesti nousu oli mahdollinen vain yksi askel kerrallaan ja tiettyyn ammattisuuntaan. Säätyläissauman olemassaolo on huomattavissa Viipurilaisen osakunnan ylioppilaiden taustan ristiintaulukoinnin perusteella ja moni suomalainen löytää havainnollisia esimerkkejä sukuhistoriastaan. Äitini suvun esipolvet olivat itäsuomalaista köyhälistöä, kunnes isoisän isä, renkimiehen ja aviottomana syntyneen äidin poika Antti Holopainen pääsi 1800-luvun lopulla paikallisen kansakoulunopettajan ”rekrytoimana” opintielle ja Rauman seminaariin. Sosiaalisen sauman ylitys näkyi taloustirehtööri Holopaisen perheen jälkipolvien keskiluokkaistumisena.i

iMatikainen, Olli, Ylioppilaat, maakunta ja sivistyneistö. Teoksessa Yrjö Kaukiainen & Risto Marjomaa & Jouko Nurmiainen (toim.) Autonomisen Suomen rajamaa. Viipurin läänin historia V. Karjalan Kirjapaino Oy, Keuruu 2014.

1960-luvun nopea yhteiskunnallinen murros oli yksi osakuntahistorian mielenkiintoisimmista aihepiireistä. Tämän aikakauden tutkimus on muuttunut yhä ”historiallisemmaksi” aikajänteen kasvaessa. Palasin 1960-luvulle yhdessä Heli Valtosen kanssa toimittamassani Jyväskylän Kesäyliopiston satavuotishistoriassa, joka toteutettiin yhdessä kesäyliopistolaisten ja kahden historianopiskelijan kanssa. Jotain tuli kirjoiteltua sodanjälkeisen koulutuspolitiikan muutoksista, Jyväskylän Kulttuuripäivien eli Jyväskylän Kesän kuohuvista vuosista 1960-luvulla ja Jyväskylän vuoden 1968 Afrikka-konferenssin tunnelmista.i

iMatikainen, Olli, Jyväskylän vuoden 1968 Afrikka-konferenssi kulttuurin murroksessa. Teoksessa: Hokkanen, Markku, Laine-Frigren Tuomas, Särkkä Timo (toim.), Matkoja aatehistoriaan: esseitä Anssi Halmesvirralle. Kampus Kustannus: Jyväskylä 2017; Matikainen, Olli & Valtonen, Heli, Kesäyliopisto sata vuotta. Teoksessa Valtonen, Heli & Matikainen, Olli (toim.), Kesäsemesteristä se alkoi. Jyväskylän kesäyliopisto 1912 - 2012. Jyväskylän kesäyliopisto 2012, s. 6 – 12; Matikainen, Olli, Jyväskylän kesä. Teoksessa Valtonen, Heli & Matikainen, Olli (toim.), Kesäsemesteristä se alkoi. Jyväskylän kesäyliopisto 1912 - 2012. Jyväskylän kesäyliopisto 2012, s. 113 - 126 (kesaa_pdf)

Suomen uudempaa kulttuurihistoriaa pääsin kirjoittamaan myös yleisesityksen tasolla, kun shakkilaudoilta tuttu aatehistorioitsija Anssi Halmesvirta ideoi kirjahankkeen kompaktin Suomen kulttuurihistorian kirjoittamiseksi Saksan markkinoille. Anssin tähtäimessä olivat Frankfurtin suuret kirjamessut, joilla Suomi oli teemamaana 2013. Teoksen itsenäisyyden aikaa koskevassa osuudessa kulttuurin käsite on ymmärretty laveasti politiikkaa ja taloutta myöten. Mikä suomalaisessa kulttuurissa voisi kiinnostaa ulkomailla ja kuinka selittää ilmiöitä, jotka syntykulttuurinsa keskellä elävälle kirjoittajalle voivat näyttäytyä itsestään selvinä?i

iMatikainen, Olli, Kulturgeschichte des Unabhängigen Finnland. Teoksessa Halmesvirta, Anssi (toim.) Land unter dem Nordlicht : Eine Kulturgeschichte Finnlands. Wissenschaftliche Buchgesellschaft, Darmstadt 2013, s. 162 - 224.