Siirry sisältöön

Kun historia on ammatin ohella harrastus, niin muiden töiden rinnalla (ja Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämällä apurahalla) olen kuljettanut autohistoriallista tietokirjaprojektia, joka keskittyy Suomen autoistumisen kiihkeimpään ajanjaksoon 1950 – 1980. Pääasiallinen mielenkiintoni ei ole autoissa sinänsä – niin nostalgisia kuin ne ovatkin – ja tekniikassa olen aika huono (kunhan autossa on takaveto ja riittävästi rautaa alla). Olen kiinnostunut selittämään, kuinka massa-autoilun läpimurto verraten lyhyessä ajassa vaikutti talouteen, politiikkaan ja (liikenne)kulttuuriin. Paljonhan aiheesta on kirjoitettu (yhteiskunnallinen keskustelu liikenteen ongelmista, autot ja autokauppa), mutta joistakin teemoista on vaikea löytää kerrassaan mitään (autokorjaamot ja -purkaamot). Suomen kehityksen vahvempi asettaminen kansainvälisiin yhteyksiinsä olisi sekin paikallaan.

Jyväskyläläisen lääkintöneuvoksen Artturi Nyyssösen (1892 – 1973) elämässä oli monia käänteitä. Nyyssösen ammatilliseen suuntautumiseen vaikuttivat nuorena sotavankileirilääkärinä ja kunnanlääkärinä koetut vuosien 1918 – 1920 pandemiat.

Nyyssösestä tuli teollisuuslääkäri ja hygieenikko. Tästä kokemuksesta oli hyötyä lääkintäeverstiluutnantin arvoon huipentuneella sotilaslääkärin uralla 1939 –1944. Ansiokkaista yleisesityksistä ja erityistutkimuksista (mm. sotapsykiatria) huolimatta jäi kuva, että lääkintä on saanut suomalaisessa sotahistoriassa turhan vähän huomiota painoarvoonsa verrattuna. Nyyssösen toiminta eri tehtävissä talvi- ja jatkosodan aikana osoittaa, että sotilaslääkintä ja joukkojen taistelukyvyn ylläpito oli muutakin kuin sotavammojen hoitoa leikkaamalla. Lisätutkimuksia aiheesta odottaessa kiitokset elämäkerran rahoittaneelle Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiölle ja kustantaja Docendo Oy:lle!