Siirry sisältöön

Vanhat dokumentit

Moni historianharrastaja ja sukututkija kokee 1800-lukua vanhempien alkuperäislähteiden olevan hankalia tulkittavia. Yliopisto-opettajat tietävät saksalaisen kirjoitustyylin karkottavan opinnäytetöitään suunnittelevia opiskelijoita Ruotsin vallan ajan aiheiden parista, olipa kyse 1600-luvun mahtipontisesta barokista tai 1700-luvun sirosta rokokoosta. Tämä on valitettavaa, sillä lähteiden käytettävyys on digitoinnin ansiosta helppoa ja uutta tutkimuksellista sarkaa löytyy varmasti jokaisen halukkaan kynnettäväksi. Kotoisen Kansallisarkiston digiarkiston lisäksi Suomea koskevaa lähdeaineistoa löytyy Ruotsin Riksarkivetista.

Ruotsin vallan ajan keskeisimpien lähdesarjojen hallinnan ymmärrettiin ennen olevan osa historiantutkijan ja professorin ammattitaitoa. Erityisen suurella hartaudella vanhemman polven tutkijat puhuivat 1500-luvun voudintileistä. Kameraalisten lähteiden yksi tunnetuimmista mestareista oli kirkkohistorian professori Kauko Pirinen (1915 – 1999), jonka suureksi osaksi voudintileille perustunut Savon maakuntahistoria (”Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534 – 1617”, 1982) sai akateemikko Eino Jutikkalan (1907 – 2006) ihastelemaan Historiallisessa Aikakauskirjassa (1983: 1) ”sinisen kokoelman aarreaittaa”. Yllättävää kyllä, perusteellisin esitys voudintileistä löytynee edelleen Pentti Renvallin (1907 – 1974) menetelmäoppaan vanhemmasta versiosta ”Historiantutkimuksen työmenetelmät” (1947). Renvall laati voudintilien sakkoluetteloiden avulla omaperäisen, aikansa kehityspsykologiasta vaikutteita saaneen oikeushistoriallisen tutkimuksen ”Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa” (1949).i Hänen oppilaansa Heikki Ylikankaan tutkimuksellisesti yksi tutkimuksellisesti luovimmista teksteistä löytyy hänen nuoruusvuosien tuotannostaan ja perustuu voudintileille (”Väkivaltarikosten motivaatiopohja 1500-luvulla”, Historiallinen Arkisto 1971). Jyväskyläläiset muistavat professori Mauno Jokipiin (1924 – 2007) väsymättömänä lähdetutkijana ja hänen innostuksensa Anna-Maria Vilkunan vastaväittäjänä. Vilkunan väitöskirja (”Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä”, 1998) osoitti voudintileillä olevan jopa ravitsemustieteellistä lähdearvoa.

iMatikainen, Olli, Pentti Renvallin ”1500-luvun ihminen” ja oikeuden alkuperä. Historiallisia papereita 8. Historiallinen yhdistys (2000); http://historiallinenyhdistys.fi/muinaiset_sivut/julk/renvall/matikain.html

Vanhojen käsialojen tulkintaan ja saksalaisen tyylin kirjaimistoihin on olemassa useita oppaita (http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/julkaisuluettelo/b-monografiat/), mutta suurin ongelma nykylukijalle ei ole tuntemastamme latinalaistyylistä poikkeava saksalainen kirjoitustyyli. Ero on periaatteessa sama, kuin 1800-luvun sanomalehdissä oli fraktuuralla ja antikvalla painetun tekstin välillä. Käytännössä erossa on kysymys muutamasta kirjaimesta, kuten nykylukijalta helposti sotkeutuvista ”pystykonsonanteista” (h,f ja s voivat joskus näyttää samalta) tai kirjainten hieman poikkeavista pisteiden tai ”hattujen” käytöstä (kuten u-kirjaimen osoittaminen ”hatulla”). 1600-lukua vanhemmissa kirjoitustyyleissä käytettiin myös hyvin yleisesti lyhennyksiä, eli rutiininomaisesti toistuvia sanoja on lyhennetty keskeltä tai lopusta (bff = breff = brev).

Käsialaa jopa suurempi haaste monille lukijoille ja opiskelijoille on ruotsin kieli. Tähänkään esteeseen ei pidä heti kompastua, sillä tavallisimpien 1500- 1700-luvun lähteiden tulkinnassa pääsee alkuun keskinkertaisella kouluruotsilla. Alussa sanojen kirjoitusasut vanhassa ruotsissa (har = hafwer jne.) voivat toki hämätä. Kannattaa hankkia antikvariaatista parilla eurolla kunnolla ”vanhentunut” sanakirja, jossa on vanhaa sanastoa suuremmalla todennäköisyydellä kuin modernissa sanakirjassa. Digitaalisena käytettävä Svenska Academiens Ordbok (SAOB) löytää sitten tarvittaessa kuolleetkin sanojen merkitykset.

Kolmas vanhojen dokumenttien tulkinnan hankaluus tuo meidät historiantutkimuksen varsinaiseen tehtävään eli merkitysten oivaltamiseen. Lähteissä kerrotut asiat voivat olla meidän kokemusmaailmallemme vieraita, eli toisin sanoen meiltä puuttuu tekstin tulkintaa ratkaisevasti nopeuttava kulttuurinen esiymmärrys. Savolainen lukija selvittää todennäköisesti Savon 1500-luvun voudintilien maakirjojen isäntien nimet nopeammin kuin ei-savolainen, jonkinlaisen kosketuksen maalaiselämään säilyttänyt tulkitsee ehkä kaupunkilaista ketterämmin tilien kylvöluetteloita ja verosuoritusten luontaistuotteita.

Gödik Fincke (n. 1546 – 1617) kirjoitti 14.6.1616 Kangasalan Liuksialan kartanossa asuneelle prinsessa Sigridille (1566 – 1633), joka oli kuningas Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären tytär. Prinsessa oli kirjoittanut maariidoista Kalvolan pitäjässä, joiden selvittämiseksi Fincke lupasi kaivaa esiin Lammin Porkkalan kartanossa säilyttämänsä vanhat tuomiokirjat (een hop gamble doom böker). Allekirjoituksen alle Fincke lisäsi yksityiset terveiset Fincken puolisolta Elisabeth Boijelta: Khäre fru Sigred, latha min hustru hellssa Edher, medh sin khärligh och flitigh tiensth. Lähde: Riksarkivet. Kungliga arkiv. Svenska prinsars och prinsessors arkiv vol 4.